Kotisynnytys
Lumille kuulu hyvää! Hän on maailman ihanin vauva. Kaikista rauhallisin, itsepäisin ja suloisin!
Minulla on haikea mieli, koska päätimme mieheni kanssa olla tekemättä enää lapsia. Haluaisin kokea tätä ihanaa elämänantamista uudestaan, mutta joskus se on lopetettavaa. Nyt paneudutaan laatuun ja unohdetaan kotisynnytyksistä :). Nyyyhhh, tuli surullinen mieli taas 
En ole käynyt sivuillani jokin aikaa, ja hienoa että sivuani on luettu
Masukkimme sai nimen sunnuntain 24.10.2010 hänestä tuli Lumi Vanilja
Tyttömme on uskomattoman rauhallinen ja nukkuu tässä vaiheessa jo 21-6 yöunet :), ihka itse on keksinyt itselleen tämän rytmin ja äiskä sekä iskä ovat päässeet nukkumaan yöt rauhassa jo kokonaisen viikon! Lumin syntymästä asti en ole valvonut yhtäkään yötä. Kerran yössä tyttö on herännyt aikaisemmin, söi ja nukahti takaisin, joten uskomattoman helpolla olemme ensiajoista selvinneet. Minähän tietysti pistän kaikki onnistumiset onnellisen raskausajan ja kotisynnytyksen piikkiin
No niin, Masukki on tänään kolme päivää vanha. Jos olisin synnyttänyt sairaalassa olisin tänään päässyt kotiin ja olisin vasta alkanut opettelemaan miten elämä toimii, kun on uusi vauva talossa. No nyt ei tarvinnut, kaikki sujuu niin luontevasti! Masukki on maailman rauhallisin tyttö toistaiseksi :D. Hän syö, nukkuu ja seurustelee ihan kun kaikki vauvat. Ei itke juurikaan, kitisee jos vaipassa on jotakin. Kävimme lääkärintarkastuksessa ja neitimme on ihan terveeksi vastasyntyneksi todettu, ensi viikolla ensimmäistä kertaa neuvolaan. Avasin Masukille oma blogisivu, johon sitten kirjoittelen kuulumisia. Tänne vielä tulin kirjoittelemaan lähinnä siksi, että olen nämä kaikki päivät pohtinut tätä kotisynnytystä ja ajattelin vielä jakaa ajatuksiani siitä.
Ensinä jokaikinen, kenelle olen näinä päivinä kertonut kotisynnytyksestäni on minua rohkeaksi melkein naissankariksi julistanut :D, noh… tässä medikalisoitunessa maailmassa tämä on osittain ymmärrettävä. Sitten yleinen käsitys kotisynnytyksestä tuntuu olevan sellainen, että se on jotakin niin likaista ettei omassa kodissa sitä oikein viitsi tehdä, kun joutuu siivota niin paljon jälkeenpäin. Tämä käsitys on väärä. Itse olen hommanut “kroonikkovaippoja” eli sellaisia nesteitä ja eritettä imeviä 60×60cm alus”lakanoita”, apteekista ja kätilöllä oli mukana samantyyppisiä myös. Koko “likaisuus” meillä oli 4 frotepyyhettä, 2 roskapussia, istukkapussi (istutimme Masukin syntymän kunniaksi omenapuun, jonka juurille haudattiin istkuansa). Allas tyhjentyi kätevästi sen mukana kulkevan pumpun avulla. Eli siinä se likaisuus.
Olen pohtinut miten ihana tämä synnytys oli ns. henkisellä tasolla, mutta käytännön puoli tuli myös esiin. Olen nautinut siitä että oleme Masukin kanssa kotona heti, ensimmäisestä hetkestä. Synnytyksen jälkeen olen huono nukkuman, en saa unta kahten vuorokauteen, hormoneista todennäköisesti johtuu, koska näin oli jokaisen synnytyksen jälkeen. Joka kerta oli tosi ikävä olla sairaalassa, huoneessa, jossa on huonekaveri, nukkumatta, mutta hiljaa. Kotona nyt oli mahtava, sain tehdä mitä halusin enkä häirinnyt ketään, eikä kukaan mua. Isännän ei tarvinnut lähteä raahautumaan lapsien kanssa joka päivä 60 km päähän ja takaisin, Masukin ei tarvitse ruveta totuttelemaan sairaalaan jälkeen uuteen ympäristöön, vaan olemme heti perhe ja omassa kodissa. Masukki noudattaa samaa rytmiä, mitä massussakin, eli päivisin nukuu niitä hetkiä ,jota minäkin loppuraskaudessa nukuin ja yöllä valvoo välillä, kuten minäkin loppuraskaudesta :D. Olen myös palautunut tosi nopeasti, edellisin synnytyksiin verrattuna. Nyt on 3 päivää synnytyksestä ja vuotoni on olematon, kohtua ei enää tunne eikä mikään paikka ole kipeä, olen elämäni kunnossa! Olen kyllä lukenut stressittömän ympäristön vaikutuksista synnyttäjään ja tiedän eläimienkin kohdalla, mutten uksois että ihan näin nopeasti olisin jo kunnossa. Lisäksi maidonnousu on tapahtunut nopeasti! Itselläni ei oikeastaan koskaan aikaisemmin imettäminen oikein onnistunut. En pitänyt koko prosessistä, suorastaan vihasin näitä hetkiä, vaikka yritin ainakin kaksi viikkoa jokaista lasta imettää vasta-aineiden vuoksi. Tällä hetkellä NAUTIN siitä, mitä en uskonut koskaan tapahtuvan, luulin että geeneissäni on jokin vika!!!! Olen miettinyt miksi ja ainut järkevä selitys oli sellainen: synnytyssairaaloissa joka kätilön tehtävänä minun kohdallani oli jostain syystä varmastaa osaanko ilmettää, ne räpläsivät tissiani ja tunkivat nännejäni vauvan suuhun… Olen aika herkkä ja hieman ujo ihminen ja sellainen toiminta oli saanut minut ihan lukkoon, en pystynyt edes liikkumaan, mikä lisäsi kätilöiden intoa “näyttää miten se tehdään”… Ja näin joka lapsen kohdalla! Sittenhirveet paineet riittääkö maito ym. kun en uskonut itseeni ja kaikki aina puuttuivat… Ehkä tämä oliki se syy miksi ei imetykseni koskaan oikein lähtenyt käyntiin, en tiedä. Tällä hetkellä, kuten sanoin, nautin imettämisestä ja tunnen hallitsevan tilanteen, tämä on mahtavaa!
Nyt Masukkini kutsuu, iltapesulle :D.
Pikku Sydän muuten ei koskaan aiemmin leikkinyt nukeilla. Niin nyt hän sitten on mun kanssa tekemässä kaikki samat jutut omalle nukelle, mitä minä vauvalle :D. Käytämme samoja vaatteita, pestään vauvojamme samaan aikaan, ruokimme (no hän tuttipullosta) saman aikaan ja vaihdetaan vaippoja. Seurustellaan ja itketään, jopa nukutaa päikkäreitä samassa sängyssä, suloista :D! Rontti antaa aina ohimennen pusun Masukille, en olis uskonut 
hän on nniin olevana iso äijä, joita ei vauvat kiinnosta :D, mutta Masukki on kuulemma ihan eri asia, hän on niin ihana :D. Eka on vauvasta ihan sekaisin, hän pääsee jo täysillä hoitamaan vauvaa, mitä loistavasti tekeekin ja viikonloppuna suunnitteluissa Ekan ensimmäinen vauvan kakkapesu!
Kymmenen pientä varvasta,
pienen pientä ja somaa,
kymmenen pientä sormea,
nyytin ikiomaa.
Kaksi silmä, korvat, nenä ja suu
voi kuinka siihen rakastuu,
Syntyi uusi kukka
Tyttö silkkitukka
29.08.2010 klo 7.08 3900g 51,5 cm pipo 34 cm
Illalla olin hyvin turhautunut. Ei minkäänlaisia merkkejä lähestyvästä synnytyksestä. Kävimme Isännän kanssa saunassa, jossa valitin turhautuneena kohtaloani ja siitä että varmaankin joudutaan käynnistämään tämä synnytys. Menimme nukkumaan joskus klo 23.
00:58 Heräsin siihen että alapäässä tuntui hirveätä painetta ja pyjama tuntui kastuvan. Nousen sängystä ja lähden wc:n samalla huomaan että jotakin valuu jalkojeni pitkin. Ajattelin että no kiva, nyt kyllä olen pissinyt sänkyyn… Wc:ssa totesin että kyseinen neste ei olekaan pissiä, vaan lapsivettä, joka on vaaleanpunaisen väristä. Minua alkoi jännittää kauheasti, hampaita täristen herätin Isännän ja kerroin tilanteen. Pelotti lapsivesin väri, koska aiemmin se oli aina kirkaan värinen. Koska odotin lähes syöksysynnytystä päätin soittaa “kotilolle” Karille
01:10 Soitin Karille, joka kysyi supistuksista ja kertoi että lapsiveden vaaleanpunainen väri on normaalia ja johtuu ilmeisesti limatulpasta. Supistuksia minulla ei vielä ollut ja sovimme, että soitan, kun ensimmäinen kipeä supistus alkaa.
01:20 Kari soittaa takaisin ja sanoo, että hän ja apulaisensa Tuulikki lähtevät kuitenkin heti, koska matkaa on noin 2 tuntia ja olen aiemmin synnyttänyt nopeasti.
01:47 Lapsivettä tulee desilitra kerralaan, minua edelleen jännittää, on jotenkin kylmä olo ja hampaat tärisevät. Isäntä täyttää synnytysaltaan. Supistukset kivuttomat, mutta 5 min välein. Heilun talossa edes takaisin tekemässä “pesää”. Laitoin lattialle patjan, järjestelin tavaroita ym.
01:56 Jännittää edelleen. Kotilot tulossa - ehtivätkö? Tänäänkö minä ja kullannuppuni nähdään…? Jännitys laukeaa huonona olona, oksettaa. Lapset nukkuvat, supistukset kivuttomat, mutta kiristävät.
02:02 Eka tuntuva supistus -> täältä tullaan maailma!
02:14 Supistukset 4 min välein, heilun pitkin taloa, keinuttelen jumppapallolla. Jännitys ohi vaikka oksettava olo edelleen. Kotilot todennäköisesti ehtivät paikalle
02:20 Isäntä keitti kahvit, olo on onnellinen. Tänään tapahtuu!
02:30 Supistus kovempi, kun aiemmin. Juotiin espressoa. Liikkuminen tekee hyvää, en kuvittele meneväni altaaseen. Isäntä virittelee TENS laitetta. Elektrodit selässä, tuntuu inhottavalta! Supistukset ovat alavatsan puolella ja toi laite nipistelee ikävästi selässä. Lisäksi johdot ovat inhottavia…Ei ole mun juttu!
03:00 Vihdoinkin ulkona näkyy lähestyvät auton valot. Kari ja Tuulikki tulivat. Olen onnellinen ja rauhallinen. Kari tarkistaa kohdunsuun tilanteen ja olen vain 2 cm auki, paksu reunaa jäljellä! Mitäh? Saankin normaalin, rauhallisen synnytyksen! Olo on entistä onnellisempi, ehkä pääsen jopa osallistumaan omaan synnytykseeni !
03:48 Supistukset tulevat noin 2-3 min ,mutta eivät vielä hirveän kovat ole. Voimistuvat kuitenkin koko ajan. Käyn suihkussa ja ehdotan että katsoimme Pokka pitää.
Klo 4 jälkeen en jaksanut enää kelloa tarkasti katsoa. Supistukset voimistuivat.
Supistaa
Joskus klo 5 aamulla Kari tarkistaa kohdunsuun tilanteen. Olen 5 cm auki ja siirryn altaaseen. Supistukset alkavat olla voimakkaita. Tunnen, miten kullannuppuni laskeutuu alemmas ja alemmas joka uloshengitykseni aikana. Vastaanotan supistuksia silmät kiinni rentoutuneena nelinkontin ja keskityn hengitykseen ja kivun hallintaan. Hengitän Karin neuvon mukaisesti, syvään sisään keuhkot täyteen rauhallisesti ja ulos hitaasti keuhkot tyhjäksi, tämä tuntuu helpottavan kipua todella paljon. Isäntä istuu altaan vieressä ja pyyhkäisee hien otsaltani. Supistuksen välissä nautin hiljaisuudesta, kaikki ovat hiljaa, ulkona sarastaa, rakkaani on vieressä tukemassa ja auttamassa minua. On ihanaa olla kotona, rakkaiteni kanssa. Tuntea että hallitsen tilanteen, mutta samalla olla ammattilaisten tarkkailevana. Tunne, että Isäntä on läsnä ja olen turvassa oli mahtava.
Altaassa oleminen ei varsinaisesti kipua poistanut. Vesi auttoi kuitenkin avautumaan ja vei huomion kivuista. Veden lämpötila oli 36-37 astetta, mutta tuntui kuitenkin liian lämpöiseltä. Kävinkin pari kertaa kylmässä suihkussa.
Altaassa, pikkasen koskee
Klo 7 aamulla ajatuksissani alkoi pyöriä epätoivo - tätäkö mie halusin? Vauvaa? Mitä varten, hullu akka - eli alkoi ponnistusvaihe. Kari pyysi minua pois altaasta patjalle tarkistamaan tilanteen. Sinne mie sitten jäinkin. Tytömme päätti, että hän nyt tahtoo ulos :). Ponnistusvaihe oli kipeä, tietenkin, mutta kotilot olivat mahtavia. Tunsin olevani hyvissä käsissä ja noudatin neuvoja, niin paljon kun suinkin pystyin. Lopputuloksena selvisin ilman yhtäkään tikkiä ja episotomiaa. Makoilin Isännän sylissä ja olo oli aika epätoivonen, välillä luulin kuolevani ja ettei tämä koskaan lopu. Vaihe kesti vain 7 min, mutta tuntui että ainakin tunnin kärvistelin siellä. En itseasiassa edes uskonut jälkeenpäin että meni vain 7 min. ja asian piti tarkistaa kameran avulla, Isäntä oli laittanut kameran kuvamaan neitimme ulostulon (onneks kamera oli takanani ja kuvakulma on sellainen, että pätkän voi näyttää lapsillekij :)). Eli neiti putkahti maailmaan klo 7:07 ja teki meistä kuusihenkisen perheen. Siinä sitten lapsetkin heräsivät. Eka pillitti liikuttuneena ja sai leikata siskonsa napanuoran. Rontti ihmetteli missä on istukka (mistä lie tiesikin) ja Pikku Sydän katsoi Masukkia silmät pyöreänä.
Joimme kotiloiden kanssa kahvit ja söimme synttärikakkua. Kotilot lähtivät ja jäimme perheenä kotiin. Eka lupasi katsoa sisaruuksiensa perään ja minä, Isäntä ja Masukki menimme nukkumaan.
Elämässäni ei ole ollut mahtavampaa kokemusta. Minulle tämä oli eheyttävä ja voimaannuttava kokemus. Aikaisempien synnytysten verrattuna, tämä oli paras. Ei mitään piipittäviä koneita, letkuja, antureita, opiskelijöitä, kaakeleita vaan tuttu rauhallinen oma pesä jota olen monta viikkoa valmistellut ja suunnitellut. Omat äänet, hajut, ihmiset. Jos synnyttäisin uudelleen, synnyttäisin kotona. Kotisynnytys ei sovi kaikille, mutta minulle se oli oikea valinta.
Alka olla varsin epätoivonen olo. Tuntuu niin epätodelliselta etten ole vieläkään synnyttänyt… Vesiallas olohuoneessa jo toista viikkoa, kaikki muukin valmiina… En pysty tekemään muuta, kun maata sängyssä onneksi lapset ymmärtävät ja yrittävät kaikin keinoin välttää ärsyttämästä äitiä, Isännästä en voi samaa sanoa, kai sitäkin jännittää ja turhauduttaa.
Eilen illalla taas kaksi kipeää supistusta eikä muuta. Harjoitussuppareita kyllä tulee päivän aikana useampia, muttei niistä mitään hyötyä ole.
Ja nyt tämä mamma lähtee kasvihuoneeseen, popsimaan persiljaa!
Nuin… Ja taas yhtenä kappaleena aamuun. Ei supistuksia, mutta vihlontaa, painetta, turvotusta, kutinaa, ärsytystä, itkuisuutta, liitoskipuja kyllä. Poppakonstit eivät aut. Olen istunut saunassa viimeisen kuukauden aikana enemmän kun koko elämäni aikana, siivonut, lenkkeillyt ym. poppakonsteja harrastanut, EIVÄT TOIMI EI! Isäntä ei enää varmaan pysty jalkapohjia näkemäänkään, kun joutui hieromaan niitä joka päivä ainakin kerran :D. Kyllähän mie ymmärrän että lapsi tulee silloin, kun on valmis, mutta taka-ajatus siitä että joutuu käynnistykseen hirvittää ja masentaa.
Olen joutunut kaksi kertaa käynnistykseen, ja toivon etten enää ikinä… Ekan synnytys meni ensikertalaiselle tosi hyvin, lempeästi. Avautumisvaihe oli sopivan pituinen ja ponnistusvaihe ok, supistukset siedettäviä ja jäi kokonaisuudessaan hyvä mieli. Toinen synnytys oli traumaattinen, se käynnistyi raskausviikolla 36 lapsivesien menolla ja supistuksia on yritetty käynnistää yli vuorokauden ajan, olin todella kipeä eikä mitään tapahtunut. Loppujen lopuksi parin vuorokauden kuluttua synnytin pienen pojan, joka menehtyi kahden vuorokauden ikäisenä sairaalainfektioon. Rontin kanssa oli ns. unelmasynnytys. Synnytin kuusi päivä yli lasketun ajan, synnytys käynnistyi lapsivesien menolla ja kahden tunnin ja 8 minuutin jälkeen Rontti oli jo onnellisesti maailmassa. Supistuksia ei ollut kun muutama siedettävä, ponnistusvaihe oli kyllä kipeä mutta nopea. Pikku Sydän syntyi rv 39+5 käynnistyksellä. Mulla oli hirveät turvotukset, insuliinihoitoinen raskausajan diabetes, jotain reumatyyppistä ym. Synnytys oli nopea, alle 3 tuntia kokonaisuudessaan, mutta että näitä kipuja… En tahdo koskaan enää tuntea ne, ne oli 1000 kertaa kovempia, kun mitä ikinä olin tuntenut… Siksi minua pelottaakin että tämä raskaus menee niin paljon yli, että joudutaan käynnistämään…. Toivottavasti ei.
1.9 zumba tunnit ovat minun kohdallani peruttuja, tuskin olen siinä kunnossa että jaksan zumbaamaan.
Masukki ihanasti potkii massussani nyt, yritän tallettaa muistiini, miltä tuntuu, kun on pikkunen mahassa. Odotan niin kovasti oman pikku kullan näkemistä, enkä jaksa enää odottaa, mutta tietysti odotan niin kauan kun tarvitse:D.
Edelleen Masukki massussa. Tänään oli neuvola, toivottavasti ei enää ensiviikolla. Nyt alkoi tulla turvotuksia + 1650g/vko!!! Siltä kyllä jalatkin tuntuvat. Hermot kireellä. Hauskaa, että ensiksi on kauhea vauvakuume, sitten odotetaan että massu alkaa kasvaa ja sit on kauhea hätä saada vauvan ulos :). Terkkari sanoi että raskauden viimeinen kuukausi (rv 37-40) on luonnolla sitä varten, että hoidetaan synnytyspelot pois. Hänen mukaan yleensä 37 rv tienoilla joka nainen alkaa salaa toivoa vauvan syntymää ja tunne vain voimistuu synnytyksen saakka :). Kyllä se ainakin minulla pitää paikkaansa, en pysty enää edes ajattelemaan mitään muuta, kun sen että tahdon synnyttää jo :).
Itselläni aamusta kauhea paine alakerrassa, turvotuksia, koko kehon kutinaa, itku herkässä jospa rakkaani tänään päätäisi ulostautua.
Niin ja minun kohdallani ei sitten mitkä S:t toimi :D, on niitä nyt harrasteltu jo kuukauden ajan joka päivä ja eilen sitten sitä kolmatta äSsää eipä mitään vaikutusta, viimeisetkin tuntemukset/supistukset hävis
Viimeisiä maskuvia
Voi kökkö, edelleen yhtenä kappaleena. Eilen illalla olin lähes varma että synnytys käynnistyisi. Katsoimme Isännän kanssa telkkaria ja minulla oli varmaan 5-6 kipeää supistusta ja ristiselkä toosi kipeä. Sitten ajattelin, että yritän nukkua, jos voin… Niin nukahdin ja heräsin joka pari tuntia wc:aan… Supparit hävisivät kokonaan :/. Tänään on sitten suunnitelmissa siivous, ruoanlaitto ja odottaminen. Eniten askarruttaa se että jos joutuukin käynnistykseen :/, toivottavasti ei. Toisaalta olinhan muutenkin aika varma alusta että laskettu aikani on 25-26.8 eikä sillä idiootti-lääkärin arvioima 21.8. Ja menihän Rontin LA yli 6 päivää.
Ajattelin pistää “talteen” synnytyssuunnitelmaani. Eli kun kyseessä on kotisynnytys ja sitä paitsi olen syöksysynnyttäjä joitakin asioita piti miettiä, että miten toimitaan jos…
Jos alkaa kirkas verinen vuoto, niin tietenkin äkkiä sairaalaan, Keskus-sairaalaan meiltä on 60 km, mutta terveyskeskus on lähellä, joten ensiksi soitan synnärille keskus-sairaalaan ja toimin heidän ohjeiden mukaisesti. Kirkas verinen vuoto voi olla merkki istukan ennenaikaisesta irtoamisesta ja silloin sekä minun että vauvan henki on vaarassa.
Jos lapsivedet menee ja ovat vihreitä, ajattelin ensiksi toimia samoin, mutta kun olen syöksysynnyttäjä en todennäköisesti olisi ehtinyt sairaalaan lapsivesien menon jälkeen, joten jos lapsivedet menee ja ovat vihreitä soitan ambulanssin ja pysyttelen kotona.
Kätilöllä on noin 1,5 tuntia matkaa meille. Jos avautumisvaihe kestääkin vähemmän aikaa ja ponnistusvaihe alkaa ennen kun kätilö saapuu tänne, soitan ambulanssin ja pysyttelen kotona. Olemme myös Isännän kanssa lueskelleet ja keskustelleet mahdollisesta hätäsynnytyksestä, napanuorasta ym. onneksi sairaanhoitajaopinnoistani ja kirjoista on hyötyä :).
Sitten suunnittelin kivunlievitystä. Pääasiallisesti tahtoisin Isännän muistuttavan rentoutumisesta supistusten aikana, se ei ole helppoa, mutta on mahdollista. Kun ei jännitä kohtu avautuu nopeammin ja supistuksia tarvitaan vähemmän. Olen harjoitellut mietiskelyä ja “paratiisiin” pakenemista, no saa nähdä miten onnistuu silloin, kun on tosi kivut paikalla :). Aluksi ajattelin pärjätä liikkumalla, suihkun ja TENS-laitteen avulla, ja silloin kun ponnistusvaihe alkaa, vähän ennen siirtyisin altaaseen synnyttämään, jos kätilö on ehtinyt paikalle. Muussa tapauksessa siirryn synnyttämään lattialla olevalle patjalle. Vesisynnytyksestä en ole vielä mielestäni tarpeeksi lukenut vaikka perusasiat ovatkin hallussa, joten tänään töpöttelen kirjastoon lainamaan vesisynnytyskirjan.
Hieno suunnitelma :), tiedän toki ettei synnytystä voida suunnitella etukäteen - se menee niin kun menee, mutta valmistautuminen tuo turvallisuuden tunnetta. Olen miettinyt kaiken valmiiksi, eikä tarvi panikoida miten toimimme jos…
Ei edelleenkään mitään tuntomerkkejä lähestyvästä synnytyksestä. Tai siis kaikki mahdolliset pistelyt, harjoitussupparit, vihlonnat on ja pysyvät, mutta nuo ovat olemassa jo 10 viikkoa.
Masukki on kovin hiljainen tänään-olisko tämä merkki :D? Piti kaivaa dopplerin esiin ja kuunnella sykettä, kun en saanut aamustaliikettä aikaiseksi, vaikka olen tökkinytki masuani. Onneksi kaikki ok ja syke normaali. Nuo tuntemukset, että synnytän eilen ei sitten pitäneetkään paikkaansa, vaikka tunne oli kovin vahva. Nyt odotan huomista, koska silloin olisi mun “oma” laskettu aika, sen jälkeen en sitten tiedä mitä päivämäärää odotan :/. Toivottavasti ei mene liikaa yli ettei tarvitse käynnistää…
Muksut kohta lähtevät maailmalle enkä tiedä mitä tekisin, kun ei jaksa mitään. Kai sitä pitäisi nukkua, kun vielä voi.
Laskettu aika oli sitten eilen. Yhtenä kappaleena edelleen. Vaikka olen kuinka valmistautunut että vauveli tuleekin joskus 25.8 jälkeen , pettymys on silti suuri. Salaa odotin että jospa tulisi aikaisemmin… Eipä tullut, no ei kai tässä enää ku max 2 viikkoa (APUA!) ja vauva on tavalla tai toisella maailmassa.
Eilen leivoin toosi paljon pullaa, varmaan 60 kpl, hyviä oli, osa meni sitten pakkaseen. Eilen kävimme myös Isännän kanssa kaupassa ja ostettiin Caliterra-viiniä sekä käpykakku juhlistamaan vauvan syntymä (et olisi valmiina, jos vaikka syntyy yöllä). Tänään tarkoitus on lähteä katsomaan Isännän vanhempia vaikkei minua yhtään huvita, tahdon olla yöpaidassa koko päivän :(. Mutta kai se on vain lähdettävä, ehkä päivä kuuluu nopeammin. Nyt sainkin idean :lähdenkin lenkille sateeseen!
